Satuin löytämään liinavaatekaapin perältä vanhan vohvelikangaspyyhkeen. Se on peräisin peruskoulun tekstiilityön tunneilta, pienestä kyläkoulusta, jossa meitä saman ikäisiä lapsia oli vain kolme. Saimme itse valita muutamasta värivaihtoehdosta mieleisimmän kankaan, ja päättää, tekisimmekö kankaasta pussukan vai pyyheliinan. Koristekuvion ja sen aiheen saimme suunnitella itse, ja lisäksi taitojensa mukaan kukin sai myös virkata jonkinlaista pitsireunusta, tai punoa nyöriä tekeleeseensä.
Tämä meille tekstiilityötä opettanut ihminen oli näyttänyt meille joskus ensimmäisen kouluvuotemme aikana kuvia lumihiutaleista, ja sanonut, että kuten lumihiutale, mekin olemme ainutlaatuisia. Tämä asia lienee jäänyt vahvasti mieleeni…
Halusin tehdä lämpimän värisen käsipyyhkeen, jossa olisi käden kuva, ja helpointa oli ottaa mallia käden ääriviivoihin omasta kädestä. Pyyhkeeseen hieman haparoivilla otteilla pujoteltu ääriviivakäsi näyttää nyt jälkeenpäin kovin pieneltä! Eikä tuon kätösen omistaja mitenkään erityisen hyvin viihtynyt koulussa, ja koki itsensä usein aivan erilaiseksi kuin muut. Mutta se oli sama käsi, joka on olemassa nytkin, tässä, vuosien ja monenlaisten elämänkokemusten koettelemana. Ja yhä käytössä, mielellään monenlaisia asioita värkäten…
Ja nyt se muistuttaa minua siitä, että olen yhä sama olento kuin silloin, ja ainutlaatuinen, kuten sinä ja sinun kätesi ovat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti