![]() |
Käsi on monella tapaa merkityksellinen ja monessa mukana... |
Itsetunnon käsi ® - menetelmän esittely, käyttöesimerkkejä ja inspiraatiota itsestä huolehtimiseen - jotta muistaisit, miten arvokas olet!
Nyt kun erityisesti "rapakon takana" on noussut pyrkimystä polkea mm. monien vähemmistöjen oikeuksia, on aiempaakin tärkeämpää pitää esillä esimerkiksi neuropoikkeavien ja sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöjen, tai muidenkin jo "syntyjään" vähemmistöön kuuluvien oikeuksia täällä maailman onnellisimpien ihmisten maassa.
Mielenilmauksen voi toteuttaa pienessä mittakaavassa vaikkapa vain nostamalla etusormensa ja keskisormensa pystyyn, ja toteamalla itsekseen:
"Minulla on oikeus olla oma itseni!"
"Minun ei tarvitse miellyttää kaikkia!"
Huom. Kuvaan liittyvän nukkesarjakuvan voi katsoa täältä.
Nukkesarjakuva "Itsetunnon käsittelyä - Hyvä kiertämään!", jonka alkupuoli on tällä sivulla, sai jatkoa, joka löytyy täältä!
"Mieli" voi olla alavireessä monestakin erilaisesta syystä, ja etenkin silloin on tärkeää pitää huolta itsestään. Ja jos vain suinkin jaksaa, voi muistuttaa tästä myös jotakuta toista, jolla kenties on mieli maassa...
Väsäsin vapaa-ajallani lyhyen sarjakuvan esimerkiksi siitä, millä tavoin Itsetunnon käsi- harjoituksen voisi esitellä terapeuttisessa keskustelussa. Se on kokonaan luettavissa tässä blogissa, tällä sivulla.
![]() |
Oikeus tulla näkyviin myös transihmisenä! |
Psykologina olen sitoutunut ammattikuntani suosituksiin transihmisten ja sukupuolinormeja vastaamattomien ihmisten kanssa työskentelyä koskien. Psykologin on esimerkiksi tuettava transhenkilöitten pääsyä asianmukaisen hoidon piiriin, sekä jaettava myös omaa tietämystään ammattikunnalle ja mieluusti muillekin tahoille.
Suomen Psykologiliitto on ollut aktiivisesti ajamassa mm. transihmisten oikeuksia. Psykologit ovat merkittävässä roolissa myös muihin sateenkaarivähemmistöihin liittyvän syrjinnän vastustamisessa. Psykologiliitto osallistuu vuosittain Helsinki Pride- tapahtumaan, ja hyvä niin. Erilaisuus saa näkyä ja kuulua, ja mieltään saa osoittaa, varsinkin ilman väkivaltaa ja hyvässä tarkoituksessa. Itse en ole paikan päällä, mutta osallistun sillä tavoin kuin voin!
Näin alkukesästä löytää ympäriltään monenlaista ihmeteltävää. Eikä ihmiskäsi ole niistä vähäisin; saati sitten se olento, jolle käsi kuuluu!
Muistathan:
"Olemassaoloni on IHME ja sillä on TARKOITUS."
![]() |
Kuvasymbolien avulla voi olla helpompi oppia ulkoa Itsetunnon käden uskomuslauseet - Muistuuko mieleen, mitä ne olivatkaan? |
![]() |
Olemassaoloni on ihme, vaikka sähläisinkin! |
Kokeilin itse tällaista "omasta hatusta vedettyä" taideterapeuttista harjoitusta, kun sattumoisin oikein kovasti harmitti, ärsytti ja nousi myös itsesyytöksiä mieleen. Olin näet sählännyt yhden asian kotona, ja epäonnistuminen aiheutti sekä konkreettista vaivaa että sisäistä morkkista.
Otin A3-kokoisen paperin ja hankasin siihen vesiliukoisella väriliidulla sanoja, joita mieleeni nousi (kuten VIRHE). Sen jälkeen maalasin sanojen päälle ja paperin täyteen värejä ja muotoja; ulkoistaen epäonnistumiseni tuottaman tunteen paperille. Kuvasta tuli aika kamala, ällöttävän värinen ja synkeä, eli sinänsä aivan onnistunut "mielenilmaus" sen hetkisistä tunnelmistani.
Piirsin sitten kuvan omasta kädestäni ja kämmenen keskelle "olemassaolon helmen", joka muistuttaa ainakin minua siitä, että "Olemassaoloni on ihme ja sillä on tarkoitus". Leikkasin kädenkuvan irti ja kiinnitin sen tuon kamalan kuvan keskelle. Mieleni teki myös lisätä kuvaan valkoista "roisketta".
Ja kun katsoin tuota uutta kuvaa, olotilani muuttui huomattavasti paremmaksi. Loppujen lopuksi, kukapa meistä ei sähläisi, useinkin... mutta mitä se oikeastaan haittaa? Ehkäpä virheilläkin on tarkoituksensa. Ellen olisi sählännyt tuona menneenä päivänä, ei olisi tullut tehtyä tätäkään postausta...
Miten Itsetunnon kättä ® voisi hyödyntää HOT-matriisin ohessa?
“HOT-matriisi on psykologista joustavuutta harjoittava työkalu, joka tarjoaa asiakkaan
tilanteeseen uudenlaisen näkökulman konkreettisesti ja tuomitsemattomasti.
Sen avulla päästään käsiksi HOTin prosesseihin ja psykologisen joustavuuden
osa-alueisiin nopeasti ja havainnollisesti.” https://training.jannameunier.fi/courses/HJVtaitopaja
HOT-matriisiin on siis mahdollista hahmotella jokin
konkreettinen, kunkin ihmisen omiin arvoihin pohjautuva sisäinen tavoite, ja
sitten tunnistaa ja ideoida tekoja ja toimenpiteitä (ulkoisella tasolla), jotka
vievät kohti tätä tavoitetta. Sen jälkeen voi havainnoida (eli huomata,
tiedostaa), mitä omassa mielessä, tunteissa ja itsessä fysiologisesti tapahtuu,
kun yrittää toteuttaa näitä tekoja ja toimenpiteitä. Sisäisten tapahtumien
havainnoinnin jälkeen voi tunnistaa tavat (ulkoisessa toiminnassaan), joitten
avulla yrittää välttää näitä vaikeita tunteita, niin ettei tulekaan tehneeksi
sitä, mitä oikeasti olisi halunnut tehdä, vaan ihan jotain muuta…
HOT-matriisin avulla voidaan siis tarkastella, miksi ihminen
ei mene kohti sitä, mikä hänelle on tärkeää ja merkityksellistä, vaan joskus
jopa poispäin siitä! Tavoitetta kohti vievät toimet - tai jopa vain niitten
ajatteleminenkin - saattaa herättää kielteisiä ajatuksia, ahdistavia
mielikuvia, vaikeita tunteita ja kehollisia reaktioita. Näitten välttämiseksi
saatamme automaattisesti suuntautua tekemään jotakin muuta, tai tarkoituksellisesti
ajattelemaan joitakin muita asioita. Nämä välttelykäyttäytymistavat, joita emme
ole vielä tiedostaneet, vievät meitä poispäin tavoitteestamme, tai ainakin
estävät etenemisen tavoitetta kohti.
Itsetunnon kättä®
voi hyödyntää jo HOT-matriisin hahmottelun ensimmäisessä vaiheessa, kun
kartoitetaan, mikä tai kuka on ihmiselle tärkeää; siis, mikä on hänelle
merkityksellistä elämässä ja millaisia ovat hänen arvonsa. Itsetunnon käden
kämmenen lause muistuttaa siitä, että jo pelkästään olemassaolo on ihme, ja
sillä on tarkoitus. Joka kerta, kun mieleen nousee epäilys siitä, onko missään
omissa tekemissä mitään mieltä tai merkitystä, voi katsoa kämmentään ja
palauttaa mieleen tämän perimmäisen merkityksellisyyden tunteen, joka pohjautuu
olemassaolon ihmeellisyyteen.
Jos tavoitetta kohti vievät konkreettiset teot liittyvät
esimerkiksi itsestä huolehtimisen teemaan, etenkin ne Itsetunnon käden lauseet,
jotka muistuttavat itsehoivasta ja itsemyötätunnosta, voivat toimia
muistuttajina, jotka kannustavat tavoitteen suuntaisiin tekoihin. Jos taas herää
epäilyksiä siitä, onko itsellä oikeus toimia itselleen sopivimmalla tavalla,
tai tehdä sellaistakin (toki lakien puitteissa), mistä jotkut ihmiset eivät
erityisemmin pidä, voi käyttää etusormea ja keskisormea muistuttajina. Käteensä
voi myös ankkuroida hyviä, energisiä ”mielentiloja”, joita voi sitten palauttaa
mieleensä, jos epävarmuus tai apatia iskee, kun yrittää tehdä tavoitettaan
kohti vieviä konkreettisia asioita.
Erityinen merkitys Itsetunnon käden lauseilla voi olla
matriisin vasemman alaneljänneksen sisältöjä tarkastellessa. Käden lauseilla
voi ”torjua” esimerkiksi kielteisiä itseen liittyviä ajatuksia; esim.
omanarvontuntoon, häpeään, sosiaalisiin pelkoihin liittyen. Ja kuten todettua,
käsi muistuttaa myös merkityksellisyydestä, jos mieleen nousee esim. lause,
”mitä sillä on väliä, mitä teen?”
Käden kuva voi toimia myös muistuttujana siitä, mitä
oikeasti haluaa tehdä, niissä hetkissä, kun meinaa ”unohtua” tekemään joitakin
tavoitteesta poispäin vieviä asioita. Kun katsoo kämmentään, muistaa, että omalla
olemassaololla on merkitys, ja että kaikkien ihmisten pienilläkin teoilla on
merkitystä kokonaisuuteen. On tärkeää tehdä itselleen hyvää tekeviä,
mielekkäitä asioita sen sijaan, että jumittaisi paikallaan epätyydyttävässä
tilanteessaan. Jokainen meistä on niin tärkeä, että ansaitsee huolenpitoa
itseltään!
HOT-matriisia voisi mielestäni hyödyntää aivan kaikille
terapeuttisille tai valmennuksellisille asiakkaille. Kun on kyse esimerkiksi mielenterveyden
hoidosta, on luonnollista valita tavoite, joka liittyy nimenomaan tähän teemaan. (”Haluan toipua masennuksestani.” -> Mitkä
teot edesauttavat masennuksesta toipumista? Jne.) Toipuakseenhan ihminen
lienee mielenterveyspalvelujenkin vastaanotolle hakeutunut, joten voisi
olettaa, että se asia olisi hänelle niin tärkeä, että hän olisi itsekin valmis
tekemään jotakin sen tavoitteen eteen; kuten vaikkapa HOT-matriisin ja kuvan
omasta, ainutlaatuisesta kädestään!